IMG_3613-normal.jpg

 

Valmistin eräänä päivänä täytekakun ja kuvasin joitakin vaiheita valmistellessani kakkua.

 

IMG_3600-normal.jpg

 

Olin aiemmin valmistanut 5 munan kakkupohjan ja jäähdyttänyt sen kunnolla. Sen jälkeen leikkasin kakun 4 osaan.

Kakkua varten olin valmiiksi tehnyt päivää aiemmin myös kinuskikastikkeen: 2 dl fariinisokeria ja 2 dl kermaa jota kiehautin pari minuuttia. Jäähdytin ja laitoin jääkaappiin yön yli. Sen jälkeen vaahdotin kastikkeen lisäten joukkoon tilkan kermaa.

 

IMG_3603-normal.jpg

 

Kostutin kakun metsämarjamehulla käyden pullasudilla kakun pohjaa kauttaaltaan läpi.

 

IMG_3602-normal.jpg

 

Alimmaiseen kerrokseen kostuttamisen jälkeen levitin lettuhilloa sekä persikanpalasia.

 

IMG_3605-normal.jpg

 

Toinen pohja päälle, kostutus ja lettuhillon levitys sekä vaahdotetun kermavaahdon levittäminen.

 

IMG_3607-normal.jpg

 

Uusi pohja päälle, kostutus, kinuskikastikkeen levitys.

 

IMG_3609-normal.jpg

 

Kakun kanteen levitin vielä kostuttamisen jälkeen uutta päärynä-kinuski rahkaa ohuelti jonka jälkeen asettelin kakun kannen paikoilleen.

 

IMG_3611-normal.jpg

 

Kostutan aina vielä kannen päällyspuolenkin ja levitän ylimääräisen kermavaahdon kakun ympärille. Sen jälkeen laitan kakun tekeytymään jääkaappiin ennen kuorrutusta ja koristelua.

 

IMG_3612-normal.jpg

 

Päälle koristelin viinirypäleillä, kiivillä ja limellä. Keskelle hieman pursotusta.

 

IMG_3614-normal.jpg

 

Koristelun jälkeen kakun reunat pursotetaan (jonka unohdin valmiina kuvata!). Jälleen kakku viileään tekeytymään ja kakku saa odotella herkkusuita! :)