Keittiön sisustusta tällä kertaa. Syksy ja kevät tuo itselleni aina uutta intoa panostaa kodin sisustamiseen. Olen vuosia ollut ihastunut tähtikuvioihin ja pitkästä aikaa otin tähtiä taas kotiimme esille! Tällä kertaa tähdistöjä pääsi keittiöön. Viikko sitten vastaan tuli tähtikuvioinen verhokappa jonka ajattelin laittaa jouluverhoiksi keittiön ikkunaan. Mutta, eilen vastaan kaupan hyllyssä tullut tähtimatto sai minussa taas inspiraatiota! Matto kainaloon ja sisustamaan! Samalla vaihtui keittiön verhotkin. Ja saavatkin olla joulunkin ajan.
Maton toinen puoli on siis vastavärinen, eli pohja beigeä ja tähdet valkoiset. Ihana niinkin päin, mutta näin päin matto sopii lattiaamme paremmin joka jo itsessään on melko kirjava.
Kuten moni tietää minun jouluinnostukseni, uskallan teille jo kertovani kuinka täällä odotellaan jo joulua. ;) Niimpä oli pakko laittaa sydän valosarjaa keittiöön jotta jouluinnostus pysyisi vielä näin lokakuussa suht hillittynä! :)
Illalla valosarjasta tulee mukavan hillitty valopilkku keittiöön.
Eikä näin valoisalla päivällä ilman valojakaan ole pöllömmän näköinen. :)
Mitä fiilistä teissä herätteli pitkästä aikaa nähdä blogissani sisustuskuvia? Jatketaanko? ;)
Kommentit