Tällä kertaa vuorossa melkoista hehkuti-hehkuti-postausta mutta kun fiilis on hyvä ja onnellinen, sitä on pakko välittää eteenpäin myös muille... :)
Perjantaina aamupäivällä starttasimme mieheni, hänen siskonsa ja hänen miehensä kanssa auton nokan kohti Lappeenrantaa. Siellä odottivat Crossfitin Karjalan Kovin 2014- kisat joihin mieheni osallistui. Kisat olivat kaksi päiväiset ja kuvissa näkyy kuinka kauniisti Lappeenranta tarjosi aurinkoa lauantai-aamun kisapäivään.
Kisapaikalle päästyämme luulen meikäläisen jännittävän enemmän kuin itse kisaaja. ;) Ja jännitys senkuin kasvoi kellon lähenevän kohti miesten sarjan aloitusta. Huhhuh..
Siellä se herran juomapullokin odotteli paikallaansa jo valmiina starttia. Itse kannustin kesäflunssasta huolimatta kurkku kipeänä niin kovasti ettei paljon strepsilsit auttanut. :D
Pienen pientä sateen ropinaakin kesken kisan saimme mutta se ei kisaajia näyttänyt haittaavan. Kaunis sateenkaarikin toivotteli värikkäästi onnea kisaajille!
Eka päivä meni mieheni tulosten osalta mahtavasti ja nukkumaan mennessä kerroinkin hänelle kuinka ylpeä hänestä olin.
Ja sunnuntaina kisat jatkuivat ja kisapaikalle päästyä sää suosi jälleen! Mahtavia suorituksia nähtiin sunnuntaina kisaajilta taas että voi mahdoton sentään! Arvostan kyllä jokaista kilpailijaa joka tuossa lajissa antaa itsestänsä kaiken! Ja nuo kilpailijamimmit, jestas kuinka mahtavia. Itsestä ei olisi kyseisen lajin harrastajaksi, sen vuoksi arvostus heitä kohtaan suuri onkin. :)
Crossfit kisoja katsoneena ihailen kyseisen lajin kannatusjoukkoja ja katsojia! Kisoissa on aina niin mahtava ja kannustava ilmapiiri ja ihmiset hyvällä mielellä. Jokaista kannustetaan ja mikä parasta, näissäkin kisoissa näkyi kuinka osa kanssakilpailijoistakin kannustivat oman suorituksen ohella myös muita, huikeaa ja parasta kisahenkeä sanon minä! Jokainen tekee parhaansa ja paras voittaa! Se ei ole keneltäkään pois.
Miehelläni oli kisojen tavoitteena päästä finaaliin ja jestas sentään, arvaatkaas vaan oliko tämä rouva aivan onnesta myyty kun herra pääsi tavoitteeseensa!
Jos jossakin niin tässä finaalirivistön lähdössä olin OIKEASTI ylpeä ja onnellinen siitä että mieheni saavutti tavoitteensa. Kun tietää toisen tehneen saavutuksen eteen töitä ja kun annamme toinen toisellemme mahdollisuuden saavuttaa omia haaveita ja saavutuksia, voi toisen onnistumisen kokea omanakin voittona! Jes, me olemme tehneet siis jotakin oikein tässä hommassa! :D Kun perheessä asuu kaksi urheilijaa, on helpompi ymmärtää toista ja antaa molemmille tasapuolinen aika ja mahdollisuus omaan itsensä kehittämiseen. Se ei ole itsekästä vaan kun molemmat saa sitä saman verran, se on tasapuolista. Onneksi tämä toimii ainakin meillä äärimmäisen hyvin josta olen todella onnellinen.
Näille korokkeille ei noustu, mutta pettymystä ei tullut silti! Aivan mahtava reissu eikä turha ollenkaan! Toki kilpaurheilussa paras palkinto olisi aina se kirkkain mitali, mutta hyvään urheiluhenkeen sen kuuluu vain myöntää itseään paremmalle. Ja aina on mahdollisuus kehittyä itse lisää, se urheilemisessa on parasta! Ikinä kun ei ole valmis. :)
Syksyllä onkin sitten mieheni vuoro kannustaa omaa rouvaansa.. ;)
Kommentit