Olen pitkän aikaa suunnitellut tekeväni tätä herkullista kinderpiirakkaa jonka ohje on monessa blogissa näkynyt. En enää edes muista kenen blogista tämän ohjeen otin talteen sillä niin monessa tämä ohje on tullut vastaan. :) Tänään sitten viimein tein tätä ja voi jestas! Ööh.... ei tästä voi edes sanoa mitään muutakuin että parasta herkkua ikinä!
Pohja:
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g voisulaa
4 kananmunaa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kiehuva vesi ja sulatettu rasva. Sekoita puuhaarukalla ja lisää kananmunat yksitellen taikinaa. Sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Jäähdytä.
Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. (Vatkaa kunnolla reilun 5 minuuttia). Lisää vaniljasokeri. Levitä jäähtyneen pohjan päälle voikreemi. Laita pakastimeen piirakka sen ajaksi kun sulatat suklaata.
Kuorrutus:
200-300 g maitosuklaata
25 g valkosuklaata
Sulata suklaat erinäisissä astioissa. Levitä suklaasula pohjan ja kreemin päälle. Tee valkosuklaasta viivat suklaan pintaan ja vedä esim. grillitikulla kuviot piirakan pintaan.
Kreemi jäähtyneen pohjan päälle levitettynä.
Pohja, kreemi, suklaakuorrutus valmiina.
Kuorrutuksen koristelu.
Anna piirakan jäähtyä kunnolla ja leikkaa paloiksi.
Onneksi tästä riitti monen monta palaa pakastimeenkin. Saa nähdä kuinka kauan ne siellä vain säilyvät... ;)
Kommentit