Vappuaamuna piti nukkua niin pitkään kuin nukuttaa kiireisen viikon jälkeen mutta heräsin sikeästi nukutun yön jälkeen pirteänä jo klo 6.15. Ulkoilma näytti todella kauniilta vaikkakin viileältä. Päätin vielä muiden nukkuessa lähteä lenkkeilemään heti aamusta ja kiersinkin 45 minuutin lenkin. Suihkun kautta aloin kasaamaan Vappubrunssiamme ja odottelemaan muiden heräämistä. Mies heräsikin auttamaan brunssin valmistamista.
Aamu oli saanut hyvin energiarikkaan aloituksen lenkkeilyn ja vatsan täyttävän brunssin ansiosta. :)
Puolen päivän aikaan lähdimme lastentapahtumaan jossa oli monenmoista toimintaa lapsille. Sää suosi todella ja voi miten hienolta tuntuikaan pukeutua kerrankin jo edes hieman kesäisemmin!
Tapahtuman jälkeen lähdimme ruokailemaan thaimaalaiseen ravintolaan. Vatsat täysinäisinä ajelimme kotiin päin ja kellahdimme katsomaan leffaa ja itse sorruin vielä herkuttelemaan hieman lisää lasten metrilakuja! ;)
Sään suosiessa lapset lähtivät vielä illasta iskän kanssa ulkoilemaan ja itse jäin suorittamaan arkisia kotipuuhia alkavaa viikkoa varten; ruoan valmistusta ja pyykkihuoltoa.
Saunan ja iltapalan kautta unten maille ja alkavaa maanantaita odottamaan. Uusi viikko ja uudet kujeet! ;)
Olipas mukavan rento ja sopivan touhukas päivä, näitä lisää!
Kommentit