Nyt sitä itsekin uskoo kuinka kova kiire sitä onkaan ollut, kun huomasin että viimeisin postaus on julkaistu juuri ennen jouluaattoa. Jopa perinteinen Jouluaaton kerronta on jäänyt väliin. Miten on, onko innokkuutta lukea se näin kevään saapuessa siltikin ja palata hetkeksi jouluaattoomme? Voisin sen jossakin kohtaa kyllä mahdollisesti kirjoitella. :)

Tosiaan kiirettä on ollut ja monenlaista tapahtumaa riittänyt; opiskelua, töitä, harrastuksia ja muita arkivelvotteita. Opiskeluni saavutti hyvinkin pikaisen loppukirin ja valmistumiseni on enää muodollisuuksia vaille valmiina. Käsittämätöntä miten nopeasti tuo aika menikin ja aivan kuin tuossa sivussa itseltänikin huomaamatta, vaikka toki se oman siivunsa arjesta onkin vienyt. Koin todellisen lottovoiton, sillä sain heti työpaikan ja vieläpä juurikin opiskelemaltani alalta. Viimeinkin saan työskennellä kehitysvamma alalla jonka koen niin omakseni. Vaikka tämä kuulostaakin niin kliseiseltä, mutta se työ todellakin antaa enemmän mitä ottaa. Olen siis asiasta enemmänkin kuin onnellinen.

Jonkin aikaa on kuitenkin itseäni raivostuttanut epämääräiset allergiaoireilut ja tuntuu ettei niistä tahdo saada kunnolla otetta ennenkuin varsinainen aiheuttaja löytyy. Onnekseni asia on otettu hoidetuksi ja lääkäri on positiivisesti yllättänyt minut siitä, kuinka perinpohjin hän on halunnut asiaan perehtyä. Loppujen lopuksi tämäkin asia on siis hyvällä mallilla, vaikka syytä vielä ei olekaan löytynyt.

Harrastukset ovat pysyneet yhtä lujasti arjessa kuin ennenkin. Lapsilla harrastukset olivat tauolla joulun jälkeen hetken, sillä molemmat lapset sairastivat pitkän flunssan. Nyt vuorostaan parhaillaan sairastamme mieheni kanssa samaa nuhakuumetta.

Mieheni oli kilpailemassa viime viikonloppuna Crossfitin SM-kisoissa. Tänä vuonna ei menestystä tullut, mutta eipä sinne ketä tahansa karsintojen kautta läpi pääsekään, eli syytä olla tyytyväinen silti. Kannustamisesta homma ei ainakaan kiinni jäänyt ja ääneni oli huutamisesta käheänä. :D Hitto soikoot voin kertoa olleeni hänestä ylpeä!

Itseäni olisi kovasti houkuttanut myös kilpailla omassa lajissani tämän vuoden syksynä, mutta päätin jättää kilpailulisenssin lunastamatta. Koska oma lajini vaatii oman aikansa kisoihin valmistumiseen, koen että tänä vuonna minusta ei ole antamaan sataa prosenttia kilpailupäivälle. Ja koska sata lasissa on mentävä, siirtyi kisatavoite mahdollisesti ensi vuoden keväälle. Pohdin, että tämä vuosi tuo taas mukanaan niin paljon kaikkea muutosta, että parempi ensin totutella siihen. Haluan myös panostaa uuteen työhöni ja antaa kaiken keskittymiseni nyt sille, ilman että samalla olisi kisadietti päällä.

Ainiin! Ja tammikuussa olimme siellä odottamallani APULANNAN jäähallikeikalla! Apulanta ei pettänyt tälläkään kertaa ja olin enemmän kuin fiiliksissä! Koska Apulanta on ainoa bändi jonka musiikkia olen kuunnellut lähes koko ikäni heidän alkutaipaleelta asti, tuntuu käsittämättömältä että minkä kappaleen he vain soittivatkin, toivat ne yksi toisensa jälkeen aina tiettyjä muistoja mieleen koko elämän matkan varrelta. Muistot siirtyvät kappaleiden mukana ilosta suruun, riemusta raivoon ja vihasta ikävään, rakkautta unohtamatta. Lapsena muistan kuinka äitini kertoi oman mielipiteensä tuosta bändistä ja kuinka kamalaa huutamista tuo musiikki on. Vaan olisiko äippäkään uskonut, että tämä sama lapsi kävisi vielä yli 30 vuotiaanakin kuuntelemassa heidän huutoansa. :D Keikka oli kaikinpuolin mahtava ja tosifaneja hellivä. Reissu muutenkin oli todella hauska ja vietimme mieheni kanssa helsingissä mukavan viikonlopun.

Kerttu-koira on voimissaan edelleen ja tuntuu että tuo tänä vuonna 15 vuotta täyttävä vanhus saa vain virtaa mitä vanhemmaksi tulee. Kuulo on nyt likimain kokonaan heikentynyt, mutta mitä ilmeisemmin se on käynyt heikommaksi pitkän aikaa hiljalleen, sillä Kerttu ei itse näytä ymmärtävän että hän ei kuule enää mitään. Toisinaan siitä syystä tulee päivittäin koomisia tilanteita... :) Kerttu kävi eläinlääkärillä pari viikkoa sitten perustarkastuksessa sekä rokotuksella ja kaikki pitäisi olla vanhalla rouvalla hyvin.

Sampo-marsu puolestaan vipeltää samoja menojaan ja yrittää kuikuilla Kertulle joka nyt puolestaan ei kuule kutsuhuutoja ollenkaan. :D

Tällaista menoa täällä.. Kamerasta löytyisi kyllä leipomusten kuvia ja tosiaan siitä joulustakin. Nyt kun nämä opinnot saa lopullisesti päätökseen ja arki tasoittuisi, olisi haave kyllä saada enemmän aikaa tälle blogillekin.

Odottelen kovasti jo kevättä ja sen mukana tulevaa aurinkoa ja valoa!

Mitä teille kuuluu? :)